Jak games Wiki
Advertisement

Metal head tai oikealta nimeltä Hora-Quan on Jak 2 ja 3 pelien vaarallisimpia vihollisia. Kauan sitten Metal Headit ryhtyivät sotimaan Haven Cityn kaltaisia kaupunkeja vastaan tuhoten ja tappaen kaiken tielleen osuvan. Niiden johtaja, Kor, tahtoi saada Precursor kiven itselleen, vaikka pitäisi tuhota miten paljon. Kun Jak tuhonnut Kor´in, Erol astui Metal Headien johtoon, suunnitellen pettävänsä ne.

Asuinalueet[]

Metal Headeillä on kyllä oma pesänsä, mutta ne ovat levittäytyneet kaikkialle Haven Cityn ulkopuolelle. Kun ne ryhtyivät Jak 3:ssa sotimaan KG robottien puolella, ne muuttivat osan kaupunkia itselleen sopivaksi ympäristöksi ja rakensivat jopa tornin. Metal Headeista suurimmat asuvat Wastelandissä sijaitsevassa pesässä. Lisäksi niitä tapaa myös Suurella tulivuorella samassa paikassa, vaikkakin pienimpiä.

Advertisement